Anteeksi

siinä hän seisoi miesten kengissään
seisoi hievahtamatta
savi kovettuneena kerroksiksi mustaan nahkaan

en tiennyt mitä sanoa joten pysyin hiljaa
me juurtuisimme tähän
muistan

tuuli kovempaa kuin viime syksynä
kovempaa kuin koskaan ennen

muistan taivaan
tummaa graniittia
mietin ruusuja
miten nekin lopulta
vain kuihtuvat

me juurruimme ja
nauhana silmieni edessä vaihtuivat kuvat
ajasta ennen sortumia

Keltaista

sulla on kaunein sivuprofiili ikinä

silitän sun niskaa kun sä katsot ruokaohjelmia

toissa viikolla kysyit mitä mä haluan sinusta 

en osannut sanoa

meillä on eroa 10 senttiä

ja sä et vihaa mitään ja mä taas joskus kaikkea

mä itken elokuvissa ja autossa

sä et itke ollenkaan

me ollaan ok tiimi

me tehtiin jäätelöä 

tai sä teit 

ja mä lävistin sun korvan hakaneulalla

kerroit että sun mielestä kaikki alkaa a-duurista

istuit ikkunalaudalla ilman paitaa ja bongasit autoja

keltaista keltaista keltaista

olet mussa pitkälle yöhön ja 

mä en edes yritä puhua

kun sä riität 

ilman sanojakin

Aisha

I used to dream
about girls with strange minds
boys who taste like vanilla
morning mist above black ponds
having my own cipher
laughing so hard I'd eventually lose my voice
seeing things no one else does

I used to dream
not about I love you's
but
I named my world after you's

words so easily written
screaming louder than silence ever could
wrinkled fingertips through my hair
countless stars above our beds
playing Forever Young as if
we were forever
and young

I used to dream
of awakening

Ole jo hiljaa

ihan helvetin monta hetkeä liikaa
sinua kun kello lyö 3 vuotta ja minua
naurattaa ajatus koskaan normaalisti tuntemisesta

tein mauttoman päätöksen
tänä yönä kalistelisin lusikalla kahvikuppini reunaan
nousisin seisomaan repaleisessa hiusväritahruisessa elämänilorätissäni ja
lausuisin puheen
joka olisi pitänyt päästää ilmoille
jo
   kauan
        sitten

muuttolintujen siiveniskujen tahdittamana
kyyneljuovaposkena
minä vajoaisin kohti elämäni syvintä pohjakosketusta
nolaisin itseni kuin en olisi sitä meihin liittyen jo kyllästymiseen asti harrastanut
olisin viimeisen kerran typerä heitukka tarttuja
vihaisin sinua ja meitä ja itseäni
vielä kerran sinua
vielä kerran

pelastaisin itseni tuhoamalla sinun kylkeesi rakennetun minuuteni
niinä mustina tunteina minä syntyisin uudestaan
hakisin takaisin
puhtaat ajatukseni
rikkomattoman sieluni

Pieni

sä sanoit älä unohda
käveltiin Kalliota alas ja mä kaipasin sua enemmän kuin
koskaan vaikka olit siinä
ja katsoit
tuli pimeä
ja me juostiin Kalliota alas
alas alas alemmas alas
meistä ohi monia
itsensä hukanneita
alkoholisäveliä
kun kerroin että kaikki on sinistä
aina kun mietin sua
ja sä puristit mua
kädestä kovempaa
murtumispiste
hajottiin yhdessä hunnuksi
Helsingin ylle
ja mä näin kaiken
sinisenä

ожидание

en halua kuulla miksi
hän jäi sisään istui itseään osaksi harmautta
kun samaan aikaan minä heitin kiviä ikkunaan
huusin että saat tästä kaiken jos nyt
avaat lukot

hän oli niin surullinen aina
minäkin kai
surullisia

ehkä hän - toinen
ei olisi surullinen aina
ehkä ei tarvitsisi tällä kertaa pelätä
ettei mitään olisi elossa aamulla
että vielä kerran hukkuisimme

en halua nähdä miten hän
ylittää katua mustissaan
kuulla miten kaikki kadonnut
ei koskaan palaa hänen kasvoissaan
en halua nähdä
ehkä enää koskaan mutta

ole elossa aamulla
myös seuraavana
ole elossa
olethan

Ennen aamua

hän on aina siellä
katselet pöytien pintoja ihmisiä heidän rohtuneita huuliaan paitoja
suosikkiyhtyeistä elokuvista elämänviisauksista
katselet kuin ohi meneviä liian nopeasti poistuvia
kuin pelaisit aikaa
näkyjä ennen näkyä

hän on aina siellä

aavistat ennen kuin tiedätkään
ajattelet ettet koskaan enää
näkisi ja jollain tapaa surullista helpotusta tuntien
siemaiset viimeiseen pisaraan nostat katseesi ovelle
(mielessä kotia kohti ja tiedottomuudessa huomiseen)

sinä nostat katseesi

ja hän on siellä

tukehdut tunteisiisi ja katseessa sinä tulit odottaen
kättä käteesi ja vihdoinkin kaikki tämä vääryys korjaantuisi

sinä näät hänet ja hän näkee sinut
nyökkää kuin muille
tavallisille niin ikään merkityksettömille
tutuille ehkä joskus tunnetuille

hän nyökkää

ja siirtyy toisten pöytään

Precious

I just simply stopped writing about her

she's not worth my words
and now -

though I have nothing to write about

- it's still better
better to be quiet than to waste such beautiful

precious words

on something so

soulless

Naamioitu unohdus

istut tyhjänä seinää vasten ja koet sitä kuuluisaa
itsensä ulkoistamista
puhut oloista työstä säästä tunteista
aavistuksen korkeammalla kun tarkoitus on olla
reipas arkipäivien sankarisuorittaja
mainitset parin päivän takaisesta flunssa-aallosta
että kun se iski nyt sinuunkin
(kun ripaus epäonnea on vain uskottavaa)
suopeasti jätät pois kohdat joissa
toivoit syntyväsi uudestaan kädet kasvoja venyttäen
vessan valojen kelmeässä hohteessa

aina kuulee kysyttävän
jossain vaiheessa jo liian pitkälle jatkunutta
että onko sinulla
joku jossain
ja sinä vedät ilmaa keuhkoihin
piirun verran yli normaalin
hetki hiljaista keräilyä ja irvistäen hymyilet
ettei sinulla aikaa sellaiseen

vastauksena usein ymmärtäväistä nyökyttelyä
että ei pidä liian aikaisin antautua
ensimmäistä ja viimeistä kertaa olet täysin samaa mieltä
ajattelet aamuja ja hänen sormiaan kylkiluidesi lomassa ja rohkeita tunnustuksia
kun vielä uskalsi oikeasti olla
ja niitä seuraava tuska päänkiristyksinä kyyneleet
naamioitu unohdus

hapuillen tukea katseilla nurkista
karvas maku pulssi kahdessasadassa
kädet sylissä piilossa pöydän alla

että ei

ei pidä antautua

Rehellisesti

kirjoitan paskaisista tiskivuorista
punajäljistä posliinimukeissa
välttelen tiettyjä aiheita
sellaisia kuten hän minä ja naurettavan pitkä aika

säälittäväksi tilanteen tekee se
ettei rappiota ole
luisun sohvan nurkalta toiselle
pöly tukkii hengitystiet
on keskipäivä pian en erota varjoja seinistä
kun ongelmaa ei ole on siitä tehtävä ongelma
miksi kukaan ei soita haluan olla yksin mutta haluttava
en tee tänään ruokaa minä laihdutan
puren poskien sisäpintaa mitäpä jos
mitäpä jos
mitäpä
jos

päätän olla boheemisti sekaisin
revin paidoista kainalot
kyllä dyykkasin Berliinin metrosta
ihan itse siitä luomukaupan kulmalta
piirrän kulmat lisään huuliin punaa
nyt lähden
nopeasti

pääsin ovelle hetkeksi pysähdyn
muistan hänet ja tahtomattani lyyhistyn
syöt minua sisältä nainen
kirjoitan muistiin ja potkin kengät jalasta

ovi on ja pysyy kiinni

säälittäväksi tilanteen tekee se
ettei muistikuvia ole

Unohdan huomenna

sinä et tunne mitään
enkä minä todella tunne sinua
onko ok jos ei puhuta
valitettavasti kun sielua ei
runoilla ehjäksi korjata

vannon huomenna unohdan
sinä pidät hereillä aamu neljään minä hukkuva
haukon henkeä lakanoiden laineilla
elossa vain varjoina katon rajassa
valehtelen katseilla kun tosiasiassa
minä en rakasta
en oikeasti
en edes leikisti kunnolla

Mielestä pois

teeskennellyt aplodit raikkaiden ristiriitojen varjolla
ylistys sanoille ilman painoa
mieletön merkitys on ei merkitystä lainkaan
kun raikasta on vain hiljaisuus
hulluus, kaunis
ei oikea

saastekaupunkien öissä tummuneet
kyynelsilmäsielut rohkein rykäyksin
takaisin asiallisuus ja hallinta
meissä on tunnetta
lukittujen ovien takana

näytän sulle kokonaisuuksia
revitään auki ja kunnolla

parillinen luku
vaaditaan tasapainoa
se mitä jää jäljelle on

ylimääräistä

ja me nukkatakit
joukko kukaan-ei-ymmärrä
taide on meissä ja me muualla
kun taide on hieno ja raaka ja kaikkea siltä väliltä
kyllä me tiedetään

orvokkisilmät ja pastellihiukset
kovia kokenut kultamussukka
karhein käsin
kaksin kasvoin
riemunkiljahdukset kun ääni päässä
minä en ymmärrä

polvet suoristaen aplodit tyhjyydelle

Viimeinen sinulle

toivon ettet koskaan unohda

minä lähden
vielä joskus kasvot ikkunassa

minä lähden ja sinä

et osaisi nukahtaa ennen valoisaa

sinä kaipaisit
niin kuin minäkin

en ehkä yhtä lujaa

kaipaisin kuitenkin

ja kuten sinä
vannoisin etten koskaan unohtaisi
sinua kesää tai syreenipensaita

vannoisin hengästymiseen asti mutta tietäisit

en koskaan palaisi

surisit aikasi
kääriytyisit mustaan

et katsoisi ympärillesi ylittäessäsi katua

kuitenkin

vuosien päästä
sinä tapaisit uuden

paremman

silkkipaitoja ja saman parin sukkia
tilaisitte espressot
aina tuplana
kantakahvilassa ikkunapaikalla
kadun puolella

olisit alkanut taas pitää kukista

säilyttäisit minua lompakossa
plussakortin ja kirjastokuittien takana

et katsoisi kuin heikkoina hetkinä

kysyttäessä puistelisit päätä
puristaisit huulet tiukaksi viivaksi
kurkkuun nousisi pala
ei minä en halua puhua

vuosia kuluisi
sinä pysyisit kauniina
ostaisitte asunnon Annankadulta
hän pitäisi kädestä kaupungilla

ja vaikka vannoit

et enää muistaisi minua

(rakas 
ei runoutta
vain totuuksia)

Juliet

tyhjyyttä tulvillaan
minä vuodan kuiviin

maanantaista ikuisuuteen
sinä olet
enää varjoja verkkokalvolla

kauniita ajatuksia
ja hyvää jatkoa

saatat kädestä pimeään

Vuosia jälkeesi

savu nousi keveinä kangastuksina vasten aamua
hän käveli kovempaa kuin muut
läpi toimistotätien ja pankkimiesten merien
satojen unihiekkasilmien ohitse
väistellen nahkasalkkujen kulmia ja tuulipukujen kahisevaa sointia

hän sovitti askeleensa ilmassa hiipivien hengitysten kaikuihin
kaupunki tuntui sulautuvan yhtenäiseksi
sykkiväksi sekuntien sarjaksi kuvaan
jossa mikään muu ei täsmännyt

tämä oli aamu
kuten kaikki muutkin aamut olivat
tätä ennen olleet

kylmä ilma turrutti aisteja
ja ennen pitkää hän ei tuntenut enää
askeleidensa painoa
paleltuneet sormet hehkuivat punaisina
tummaa villaa vasten

savu peitti taivasta ahnaammin
unihiekkaihmiset olivat kaikonneet
nojailivat kyynärpäihinsä toimistoissa
halkeilevien todellisuuksiensa seinämien sisässä

kaikki tuntui käsinkosketeltavan hauraalta

eikä hän tiennyt
oliko olemassa

Mä vien sut täältä pois

olen luullut että jonain päivänä vain tietäisin

että kaikki olisi selkeää

hän painelee käsillään ikkunaa

sormenpäät liukuen

jättää jälkeensä haihtuvia kuvia

pyyhkii ne pois virttyneellä hihansuulla

että jonakin näistä päivistä heräisin

ja sumu olisi hälvennyt

tiedäthän

hän istuu vaiti hiljaisuudessa

ikkunasta tunkeutuva valo paljastaa leijailevan pölyn ilmassa

muuten niin pimeä huone pysähtyy hetkeen

hän tuijottaa ulos ikkunasta

kuiskaa katsomatta minuun

toivotko koskaan että näkisit sen? 

todellisuuden ilman sumua

että sitä vain tietäisi

eikä pelkäisi pimeässä

Kaunis kyynisyys

sinä olet niitä hiljaisia

ei niinkään sanottavaa mutta 

aamuyöstä kolmen kahvin voimalla 

saatat puhua tunteja yhtä soittoa

sä olet varma ettei ketään kiinnosta

sulla on repaleiset kynnet ja käheä soundi sun puheessa

värität kulmat mustalla ja kävelet takki auki tuulessa

kaunis kyynisyys ja pirstaleiset nuoruudenmuistelmat!

sulla on kamala elämä

       ainakin niin sä kirjoitat

sulla on pahemman sortin tunnevamma

riisut naisia katseella mutta lähdet ennenkuin 

ne alkaa jutella

sä olet yksin ja niin helvetin katkera

etkä sä et poistu iltaisin kotoa

taivuttelet sanoja tyhjissä huoneissa

kun millään ei ole tarkoitusta tai kaikua

sä olet 20 ja niin helvetin katkera

Fuusiojazzia

perjantai

tuijotan mun kasvoja auton ikkunassa
mietin että jos sä oisitkin nyt tässä
sulla ois lumihiutaleita ripsissä ja punaiset huulet
liian iso paita

sä kysyisit missä oon ollut ja
vastaisin epämääräisesti jotain etsimisestä

kysyisit että löysitkö

löysin, sanat tulis ulos ilman painoa
sä purisit sun huulta ja ennen niin viettelevällä katseella
riisuisit mut kaikesta

surut maanantaiaamuista ja salaisuudet mustakantisista kirjoista

tuijotan yhä mun kasvoja ikkunassa
lausun äänettömästi että unohdan sut nyt
katson mun avautuvia huulia
           
 unohda

maisemat vaihtuvat mun kasvoilla ja parin minuutin päästä
 mä en enää kaipaa sua

Raitiovaunupoikia

pojat raitiovaunupysäkeillä

painavat päänsä (tuulen sekoittamat jakaukset)
ja katsovat kenkiään

ohittaessa pidätän hengitystä

haluaisin uskoa luovani hiljaisen jännitteen
illuusion pysähdyksestä

kuin sinä

ajattelen sinua silloin tällöin

(ajatukset ovat kaipauksia
            kahvinmakuisiin öihin)

me olimme peilejä toisillemme
sielujen syvää sympatiaa ja
aamuihin jatkuvaa ymmärrystä

rakkautta siinä sivussa

ikävä heijastustani
sinun silmiesi pinnalla

Hazy days

Jonkun muun öissä

ehkä sinä olet
kehoa särkevä ikävä
ja varjoeläimiä seinillä

runot muiden naisten käsivarsilla
ja kyyneleet kämmenselkiin pyyhittyinä
viimeisen bussin takapenkeillä

ehkä sinä jäät sanoiksi
hyräilyiksi näihin tyhjyyksiin

sydämenpysähdyksiksi

ehkä sinua ei olekkaan
minua tai meitä tai avaruutta
ehkä

ehkä me olemme vain unia

jonkun muun öissä

To be with her

writers are the saddest of them all

we chose to stay in the past

living through lived lives

living them through over and over again

I chose to stay in the past

it's the only place to be with her

writers are the saddest of them all

Unikkoja hihoissa

kantakahvilassa sulla on keltainen paita
unikkoja hihoissa ja hymy silmissä asti

mulla on likaiset hiukset ja pussit silmien alla ja kitalaessa ryöppy sanoja
ne on kiinni kurkussa kun ei ole uskallusta puhua

kysyt että miten menee
vastaan kaikki hyvin, täysin ok

lopetin röökin ja hänet ja roskaruuan
lopetin tänään ja eilen ja viime viikolla
mä olen nyt elämäni kunnossa
huomaatko

vedät pohjat sun kahvista
ja vastaat että tosi kiva
suit hiukset korvan taakse
ja minä katson sun kenkiä pöydän alla

astutaan yhdessä ulos
ja vaikeroit kun on niin pirun kylmä
vedät kädet taskuun ja ilmaan jää odottava tauko

mä puristan käsiä nyrkissä kovempaa
ja vastaan mun tasaisella empatiaäänellä
että joo ihan hirveän kylmä
joo joo

vaikka rehellisesti sanottuna

mä en tunne yhtään mitään

Sophie

I miss your soul

that's all

Rakkaus muttei rakastaja

välillämme levoton hiljaisuus
hetken aikaa kiusaantunut ikkunatuijottelu
maininta uudesta lähikaupasta katukuvassa
kuin kumpaakaan todella liikuttaisi

selaan ääniaaltoja
(paikallaan pysyminen korostaa hiljaisuutta)
hän laulaa kevyesti mukana
ei osaa sanoja

milloin tämä meni niin
että minun täytyy tietoisesti olla olemassa
kun hän on

ennen riittivät vaivattomat ajatukset
oleminen ilman ryhtymistä
ennen riitti rakkaus

hän myötäilee minua poissaolevin tavuin
niin ja voi
katson meitä peruutuspeilistä

varjoja värien paikalla

minä ja hän

Honey honey

sekoitan hunajaa teehen
honey honey
lupaan olla ihmisiksi
jos lupaat ettet lähde vieraiden naisten mukaan

näin sinusta unta kaksi yötä sitten
minttupastillihiukset sykeröllä
pakkasen rohduttamat huulet aavistuksen avoina
otat kädestä kiinni suojateillä

meistä tulisi kuuluisia
rakkauteen menehtyneet me onnettomat
jokapäiväiset sunnuntait hautasivat alleen
veivät mennessään

(aina kun menet pois
laitan silmät kiinni
ja katson pimeyttä
kunnes tulet takaisin)

Kiara

tulit mua vastaan

sinä ja sun keijunkasvot

tiesin että en olisi enää

koskaan ikinä milloinkaan

                niin kuin olin ennen

katsoit syvälle 

kuulin sydänrytmit kaikuina päässä

satatuhatta tavua sekunnissa