Mielestä pois

teeskennellyt aplodit raikkaiden ristiriitojen varjolla
ylistys sanoille ilman painoa
mieletön merkitys on ei merkitystä lainkaan
kun raikasta on vain hiljaisuus
hulluus, kaunis
ei oikea

saastekaupunkien öissä tummuneet
kyynelsilmäsielut rohkein rykäyksin
takaisin asiallisuus ja hallinta
meissä on tunnetta
lukittujen ovien takana

näytän sulle kokonaisuuksia
revitään auki ja kunnolla

parillinen luku
vaaditaan tasapainoa
se mitä jää jäljelle on

ylimääräistä

ja me nukkatakit
joukko kukaan-ei-ymmärrä
taide on meissä ja me muualla
kun taide on hieno ja raaka ja kaikkea siltä väliltä
kyllä me tiedetään

orvokkisilmät ja pastellihiukset
kovia kokenut kultamussukka
karhein käsin
kaksin kasvoin
riemunkiljahdukset kun ääni päässä
minä en ymmärrä

polvet suoristaen aplodit tyhjyydelle

Viimeinen sinulle

toivon ettet koskaan unohda

minä lähden
vielä joskus kasvot ikkunassa

minä lähden ja sinä

et osaisi nukahtaa ennen valoisaa

sinä kaipaisit
niin kuin minäkin

en ehkä yhtä lujaa

kaipaisin kuitenkin

ja kuten sinä
vannoisin etten koskaan unohtaisi
sinua kesää tai syreenipensaita

vannoisin hengästymiseen asti mutta tietäisit

en koskaan palaisi

surisit aikasi
kääriytyisit mustaan

et katsoisi ympärillesi ylittäessäsi katua

kuitenkin

vuosien päästä
sinä tapaisit uuden

paremman

silkkipaitoja ja saman parin sukkia
tilaisitte espressot
aina tuplana
kantakahvilassa ikkunapaikalla
kadun puolella

olisit alkanut taas pitää kukista

säilyttäisit minua lompakossa
plussakortin ja kirjastokuittien takana

et katsoisi kuin heikkoina hetkinä

kysyttäessä puistelisit päätä
puristaisit huulet tiukaksi viivaksi
kurkkuun nousisi pala
ei minä en halua puhua

vuosia kuluisi
sinä pysyisit kauniina
ostaisitte asunnon Annankadulta
hän pitäisi kädestä kaupungilla

ja vaikka vannoit

et enää muistaisi minua

(rakas 
ei runoutta
vain totuuksia)