J'ai besoin d'aller

sunnuntai paikoillaan

vaikka pelkään paljon

jatkuvasti ja huolellisesti

olen ollut omituisen tyyni

ilmassa on dramaattista hiljaisuutta

hidastettu hetki elokuvissa ennen kuolemaa

katselen itseäni peileistä 

kuvittelen esittäväni osaa

tässä näytelmässä minä pukeudun mustaan

saalistan unelmia varastoon

murskatakseni ne myöhemmin

nyt vietän aikaani lattialla

makaan ajatuksia kokoon

on saatava selvää

kirjoitan ilmaan

mihin merkitykset katosivat?

Piiloudun katseittenne varjoon

                                                  haluaisin uskaltaa hymyillä tuntemattomille

vastapäätä istuva nainen, hymykuopat;

meistä voisi tulla ylimmät ystävät

jakaisimme naurua 

pikkutunneille saakka

nuori poika puistossa, viiden vanha, kuraa polvissa;

voisin kertoa sinulle elämän kavalista käänteistä

sydänsuruista ja indentiteettikriiseistä

 sinä vuorostasi syistä pysyä elossa

koditon vanhus, surua katseessa kaupan kulmalla;

voisimme pelata korttia keskiviikkoisin

sateella istuisin kanssasi 

monta tuntia

niin

hymyily voi johtaa

mitä onnellisimpiin sattumiin

uskalla uskalla uskalla

Yöperhosia verhoissa

öisin

hän kertoo minulle
tarinoita Afrikasta
siitä miltä näyttää yö
Kauriin kääntöpiirin toisella puolen

usein

kuvittelen hänet
kääriytyneenä ohuimpaan silkkiin
juoksemassa kevyesti pimeään
näistä tähdistä poispäin

myös itseni nään
juoksemaan perässä
mutta jääden jälkeen

minä polvistun kummallisten tuntemusten &
epätoivon lamauttamana

maailma makaa ääneti
jotta kuulisin
loittonevat askeleet

kilometrien päässä

ikuisuuksien mittaisesta
hiljaisuudesta vapautuu huuto
joka kaikuina maalaa maiseman
silmieni sisään

hänen kuvansa